maanantai 25. syyskuuta 2023

Kerho pidetään KSL:n käsityöluokassa tiistaisin klo 16.00

Hei kaikki,

Kuten otsikossa lukee, kerhopaikka on Kokkolan Suomalaisen lukion tiloissa, käsityöluokassa tiistaina klo 16-17.30. Luokkaan kuljetaan lähinnä koulun Kustaa Aadolfin kadun puoleisen päätyoven kautta.

Syy tähän aikaan ja paikkaan on yksinkertaisesti työn ja kerhoiluun sopivien tilojen yhteensovittaminen. Näin mennään seuraavan seitsemän viikon ajan. Aikaisintaan 21.11 eli marraskuun lopulla on mahdollista siirtää alkamisaikaa aikaisemmaksi kun oma työjärjestykseni muuttuu.

Nähdään kerholla!

ES

 

 


keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Syksyn kerhoilu alkaa taas!

Syksyn kerhokausi alkaa keskiviikkona 13.9. Hollihaan koulun kuvataideluokassa klo 15.

Paljon kaikenlaista on tiedossa ja lennättämäänkin mennään.

Nähdään siellä!



maanantai 29. toukokuuta 2023

Kevään viimeinen kerho torstaina 1.6. klo 12.00

 Hei kaikki,

Kevään viimeinen kerho pidetään poikkeuksellisesti torstaina 1.6. klo 12.00. Silloin voi vielä tulla tekemään lennokkeja valmiiksi. Nähdään siellä.

ES


torstai 18. toukokuuta 2023

Keskiviikon 17.5. kerho jäi välistä + ilmailupäivä


 Hei kaikki,

Eilen kävi pieni onnettomuus kun autosta puhkesi rengas ja se aiheutti ketjureaktion perheen kuljetussuunnitelmassa. Lopputulos oli se että lennokkikerho jäi pitämättä ja ilmoituskin siinä hötäkässä laittamatta. Pyydän anteeksi tätä mokaa.

Keskiviikkona 24. päivä ei myöskään ole mahdollista kerhoilla koska olen silloin matkalla kohti Joensuuta ja SciFestiä. 

Jonain päivänä pitää silti olla mahdollista tehdä lennokit loppuun. Se on varmaan sitten viimeisellä viikolla, ehkäpä keskiviikkona 1.6. Tarkistan vielä.

Tänään onkin ilmailupäivä Kruunupyyn lentokentällä. Sen kunniaksi pannaan tähän Kokkolan ilmailukerhon logo :-) 

Vaikka aamu on sateinen niin kelin pitäisi parantua iltapäivää kohti. Siellä on varmaankin paljon nähtävää vaikka ei ihan kaikkein lämpimin päivä olekaan.


keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Perjantaina lennätetään taas + helatorstai

 

Keskiviikkoisin kerhoillaan. 
Tulevana keskiviikkona 10.5. pidetään vähän lyhyempi vain yhden tunnin kerho klo 16-17.
Perjantaisin taas lennätetään. 
Mukana on kuvan Funnystar jolla RC-lennätystä saa kokeilla.
Lisäksi tietysti saa lennättää omia kuimimoottorilennokkeja. 
Tuleeko uusi kerhon ennätysaika?


Helatorstaina on Kokkolan ilmailukerhon ilmailupäivä. Ketkä kerholaiset ovat tulossa mukaan käymään lentokentällä?

tiistai 18. huhtikuuta 2023

Radiolennokkia lennätettiin Kipparissa

 Olipa kokkolalaisia harrastajia perjantaina Kipparissa.


Tämmöiseen pikkuliidokkiin voi asentaa keyet radiot.


maanantai 10. huhtikuuta 2023

Kerhon kellonaika muuttuu - > klo 16.00 - 18.00

 Omien lukujärjestysteni vuoksi joudun siirtämään kerhoaikaa.

Kevään ajan kerhoa pidetään keskiviikkoisin klo 16-18 ja Kipparihallissa lennätetään perjantaina klo 14.30-15.30.



Kerho pidetään KSL:n käsityöluokassa tiistaisin klo 16.00

Hei kaikki, Kuten otsikossa lukee, kerhopaikka on Kokkolan Suomalaisen lukion tiloissa, käsityöluokassa tiistaina klo 16-17.30 . Luokkaan ku...